Patti Austin ”Ella Fitzgerald 100v.” Finlandia-talossa marraskuussa!

Patti Austin ”Ella Fitzgerald 100v.” Finlandia-talossa marraskuussa!

Pvm: 7. marraskuuta 2017

Paikka: Finlandia-talo, Helsinki

Osta lippuja

Jazztaituri Patti Austin konsertoimaan Suomeen Ella Fitzgeraldin juhlavuoden kunniaksi!

Yhdysvaltalainen jazztaituri ja Ella Fitzgeraldin manttelinperijättäreksi kutsuttu laulajatar Patti Austin saapuu konsertoimaan Helsinkiin syksyllä. Tämä ”Lady Ellan” henkilökohtaisesti hyvin tuntenut maailmantähti tuo Fitzgeraldin syntymän 100-vuotisjuhlan ohjelmistonsa Finlandia-taloon tiistaina 7. marraskuuta.

Grammy-palkittu ja jazzlistojen kärkisijoille ympäri maailman yltänyt Austin syntyi New Yorkin Harlemissa vuonna 1950. Hän teki laulajadebyyttinsä musikaaleissa ja julkaisi ensilevytyksensä 1969. Hänen uransa lähti nopeaan nousuun, ja vuonna 1980 Austin muun muassa duetoi Michael Jacksonin kanssa It’s the Falling in Love -kappaleen Jacksonin Off the Wall -albumilla.

Ella Fitzgerald on ollut Austinin suurin esikuva ja tärkein musiikillinen innoittaja. Nämä kaksi laulajatarta ystävystyivät ja myös esiintyivät monesti yhdessä. Vuonna 2002 Austin teki For Ella -nimisen albumin tämän jazz-maailman suurimpiin lukeutuvan legendan kunniaksi.

Patti Austin muistelee Lady Ellaa usein myös konserteissaan ja kertoo laulujen lomassa tarinoita heidän yhteisistä kokemuksistaan ja sattumuksistaan.

Patti Austin & Trio Finlandia-talossa Helsingissä tiistaina 7.11.2017 kello 19.00.

 

LIPUT:

Alkaen 79,50 € / 69,50€ / 59,50€ (sis. toimituskulut)
Lisäksi on myynnissä VIP-illallispaketteja alkaen 149€ + Alv24% (184,76€) / hlö

Ennakkomyynti Menoklubilaisille on alkanut osoitteessa www.menolippu.fi/klubiennakot ja päättyy torstaina 16.2. klo 8. Julkinen myynti alkaa torstaina 16.2. Klo 9.00.

LIPUNMYYNTI

  • www.menolippu.fi -verkkokauppa
  • Ticketmaster Finland palvelupisteet, verkkokauppa ja puhelinmyynti 0600 10 800 (1,98e/min + pvm)
  • VIP tiedustelut & myynti  vip@menolippu.fi puh. 010 841 41 85

 

Patti Austin: http://pattiaustin.com

Konsertin tuottaa Eastway Live

Patti Austin ”Ella Fitzgerald 100v.” Finlandia-talossa marraskuussa! — Facebook-tapahtuma

Patti Austin ”Ella Fitzgerald 100v.” Finlandia-talossa marraskuussa!

KATSO JA KUUNTELE


KUUNTELE SPOTIFYSTA