The Dubliners

The Dubliners

Pvm: 2.11.2018 klo 19.00

Paikka: Savoy-teatteri, Helsinki

Osta lippuja

Legendaarinen The Dubliners/ The Dublin Legends Suomeen marraskuussa!

Irlantilaisen kansanmusiikin mestariyhtye The Dubliners saapuu konsertoimaan Suomeen marraskuussa. Tämä kymmeniä albumeja julkaissut ja yli 50 vuotta maailmaa kiertänyt yhtye käyttää nykyisin nimeä The Dublin Legends. Yhtye esiintyy Savoy-teatterissa, Helsingissä perjantaina 2.11.

The Dubliners perustettiin vuonna 1962 nimensä mukaisesti Dublinissa. Yhtye keräsi nopeasti suosiota eläväisellä soitollaan sekä letkeillä irlantilaisilla sävelmillään ja alkuperäisillä kansanmusiikin soittimillaan. Heidän ensimmäisiä hittejään olivat 1960-luvun lopulla Seven Drunken Nights ja The Black Velvet Band.

The Dubliners sai pian myös huomattavaa kansainvälistä suosiota, ja siitä tuli yksi irlantilaisen kansanmusiikin suurimmista ja tärkeimmistä sanansaattajista. He vaikuttivat sittemmin musiikillaan moniin irlantilaisiin yhtyeisiin, jotka yhäkin ovat suosiossa, kuten The Pogues, Dropkick Murphys ja Flogging Molly.

Yhtye juhli 50-vuotista olemassaoloaan vuonna 2012. Samalla siitä tuli pisimpään koossa ollut irlantilainen kokoonpano. Aivan ensimmäisistä yhtyeen jäsenistä ei kukaan ole enää elossa, mutta jäljelle jääneet laulajat jatkavat The Dublinersin perintöä nykyisin The Dublin Legends -kiertuenimellä.

Kokoonpanossa ovat mukana Sean Cannon (kitara, laulu), Paul Watchorn (laulu, viisikielinen banjo), Shay Kavanagh (kitara, laulu) ja Gerry O’ Connor (irlantilainen tenoribanjo, viulu, perkussiot).

The Dubliners/The Dublin Legends Savoy-teatterissa, Helsingissä, perjantaina 2. marraskuuta (ovet kello 18.00, konsertti klo 19).

Liput maksavat alkaen 59,50 euroa.

Lipunmyynti

  • www.menolippu.fi -verkkokauppa
  • Ticketmaster Finland palvelupisteet, verkkokauppa ja puhelinmyynti 0600 10 800 (1,98e/min + pvm)
  • VIP-pakettien myynti & tiedustelut vip@menolippu.fi, puh. 010 841 41 85

 

The Dubliners — Facebook-tapahtuma

The Dubliners

KATSO JA KUUNTELE


KUUNTELE SPOTIFYSTA

Tags: ,