The Show

The Show

Pvm: 29. marraskuuta 2018

Paikka: Helsinki, Hartwall Arena

Osta lippuja

Huikea ABBA-show valtaa Hartwall Arenan marraskuussa!

Helsingissä saadaan kokea marraskuussa todellinen ABBA-musiikin ilotulitus, kun The Show – A Tribute to ABBA -suurkonsertti saapuu Hartwall Arenaan, Helsinkiin torstaina 29. marraskuuta. Konsertissa esiintyy yksi maailman tunnetuimmista ABBA-tribuuttikokoonpanoista, ruotsalainen Waterloo, sekä ABBAn kiertueille ja levyillä mukana olleita muusikoita. Lisäksi säestäjänä toimii National Symphony Orchestra of London –orkesterin jäsenistä koottu erikoiskokoonpano.

The Show – A Tribute to ABBA -konsertin liput maksavat alkaen 59,50 euroa Menolipussa ja Ticketmasterissa.

ABBA-yhtyeen maailmanvalloitus alkoi 44 vuotta sitten euroviisuvoitolla Waterloo-kappaleen myötä. The Show – A Tribute to ABBA kiertää ympäri Euroopan ja saapuu marraskuussa myös Suomeen. Luvassa on kaksituntinen musiikillinen kavalkadi ABBAn historiaan.

The Show – A Tribute to ABBA on kiertänyt viidentoista vuoden aikana yli 40 maassa, ja sen on nähnyt yli 700 esityksessä jo runsaat kaksi miljoonaa ihmistä.

ABBAn historia Waterloosta yhtyeen viimeiseen albumiin vyöryy yleisön eteen musiikillisessa kavalkadissa yhtyeen mukana kiertäneiden muusikoiden ja National Symphony Orchestra of London –orkesterin soittajien esittämänä. Lavalle nousee ruotsalainen Waterloo-yhtye, joka on yksi tunnetuimista ABBA-esittäjistä. Lopullisen silauksen ABBA-tunnelmalle antaa alkuperäisen yhtyeen mukana ympäri maailmaa konsertoinut saksofonisti Ulf Anderson.

Alkuperäinen ABBA-yhtye konsertoi Finlandia-talossa tammikuussa 1975. Nyt liki 45 vuotta myöhemmin raikuvat Hartwall Arenan seinissä tämän kuolemattomaksi nousseen yhtyeen ikimuistoiset sävelet.

The Show – A Tribute to ABBA -konsertti Hartwall Arenassa, Helsingissä torstaina 29. marraskuuta kello 20.00 (ovet klo 18.30).

Liput alkaen 59,50 euroa. Lisäksi myynnissä on pääsylipun ja ruokailun sisältäviä VIP-paketteja, joiden myynti & tiedustelut vip@menolippu.fi.

OSTA LIPUT

 

The Show — Facebook-tapahtuma

The Show

KATSO JA KUUNTELE

Tags: , ,